25.8.2011

Syyspuput






Tunikat syksyksi paksummasta neuloksesta. Muru-neuloksen kankaat ovat mielestäni aivan ihanan tuntuisia ja mukavia ommella. Hinta vain hieman kirpaisee.
Kaavaa muokkasin sen verran, että hihoihin laitoin resorit. Resoreihin laitoin reilusti pituutta lisäämään vaatteen käyttöikää. Aluksi voi taittaa kaksinkerroin. Lisäksi lisäsin taskut, kun varastoista löytyi juuri pupujen väristä kangasta.

Neidot tuntuvat itse tykkäävän siitä, että heillä on samanlaisia vaatteita (tai ainakin pienempi, joka matkii kaikessa isompaa).
Isäkään ei enää tuskaile kumpi on kummalle, kun päiväkotia varten vaatteet on nimikoitava :) Nimikointi urakan aloitin näistä mekoista, joihin ompelin heti itse tekemäni niminauhat, joihin tytöt saivat valita kuvat. Isompi valitsi kukan, mikä on hänen symboli päiväkodissakin ja pienempi taalainmaan hevosen.

kaava: Tilda trikoomekko, ottobre 6/07, koot 98 ja 110 cm
kangas: muru-neulos, rosa-matildalta, taskujen trikoo luultavasti myllymuksuilta ja resorit eurokankaasta


22.8.2011

syyssetti


Sydämet ja pöllöjä

Joihinkin sitä vain jää jumiin. Niin minulle on käynyt pöllölapasten ja Herttojen kanssa. Isompikin jo tilasi tälle syksylle uudet lapaset kera pöllöjen ja violettien silmien.



Edellisen kerran tein Hertan puuvillalangasta ja täytyy sanoa, että villalangalla ohjeen neulonta sujui huomattavasti sutjakammin. Nähtäväksi jää onko hattu liian kutittava, tätä lankaa nyt vain sattui lanka-arkusta löytymään. Mielestäni tämän mallista hattua ei voi vuorittaa, mutta voihan sitä sitten kylmillä säillä käyttää kypärämyssyn kanssa.

malli: hertta
lanka: step
puikot: 2 ja 2,5, lapsen koko

Ihailen ihmisiä, jotka vain saavat ajatuksen uusista lapasista, ottavat lankakerän ja puikot ja kas lapaset ovat valmiit. Minulle kaikki tekemiset, niin mielekkäitä kuin ovatkin, ovat prosesseja. Jonkin aikaa mietin mielessäni, mitä seuraavaksi voisin tehdä. Sitten valitsen langat, ohjeen. Ohjeen printtaaminenkin tai etsiminen omista kätköistä voi hyvinkin kestää muutaman päivän. (Olettaen, että sillä välin on jotain muuta näprättävää).  Nii-in. Ohjeen kaipaan kaikkeen. (Koen ilman ohjetta neulomisen tällä hetkellä turhautavana, koska omat kokeilut eivät ole tuottaneet sopivan kokoisia kappaleita toviin.) Itse tekeminen sujuu yleensä varsin jouhevasti. Viimeinen ponnistus on lankojen päättely. Ponnistuksen suuruus ei ole verrannollinen pääteltävien lankojen määrään, vaan ihan homman aloittamisen tuskaa. Ja sitten viimeiset yksityiskohdat. Pari viikkoa taisi vierähtää, jotta nämä pöllöt saivat silmät :)


malli: oma, pöllökaavio (maksullinen ohje)
lanka:step
puikot 2,5; koko n.90 cm lapsi

10.8.2011

kesän projekti






Keväällä aloitin Thermalin tekemisen, lämmikettä viileisiin kesäiltoihin. Ei valmistunut kesäksi, mutta toisaalta ei villapaitaakaan kesällä tarvittu.
Malli on suosittu (ravelryssä yli 1000 tehtyä kappaletta), mutta mutta. Ei sovi minulle. Ehkä J O S joskus saisin kroppani toiseen kuosiin, mutta toistaiseksi minuun tulee pitäytyä pitkissä, mieluusti tunikamallisissa vaatteissa. 

Tykkään väristä, neulepinnasta, kaula-aukosta. En pidä lyhyydestä.


Malli: Thermal
Lanka: Drops Alpaca, menekki 450 g, koko M
Napit: ostettu häämatkalta Honfleurista


Pari päivää olen viettänyt Ravelryn ihmemaassa ja pää pursuaa ideoita. Pahus vain, että tarve ja lankavarasto eivät kohtaa halujen kanssa. 

7.8.2011

palluroinen




Meillekin kotiutui pallukkarahi surrur-kirjan ohjeella. Kaikki lähti liikkeelle, kun sain anopilta metrin palan pikkujäätelö-kangasta. Mietin, että mitä tästä saisi tehtyä. Näin blogeissa kivoja pallukkaraheja ja muistin vanhempieni vanhojen tyynyjen varaston. Mummilareissulta kotiutui takakontillinen vanhoja tyynyjä ja eurokankaasta löysin tuollaista paksumpaa kangasta, jossa oli melko samoja sävyjä (kuvissa värit eivät vastaa todellisuutta). Leikkaamisessa yritin olla mahdollisimman taloudellinen, mutta olisi kannattanut vähän mallailla noita päätypaloja, jotta lopputulos olisi ollut tyylikkäämpi.

Kootessa rullalanka vain räpsyi poikki. Pakko käydä ostamassa vähän paksumpaa lankaa, jolla laittaa näkyvissä olevat kulmat kiinni. (Keskustaan laitoin mustaa karhunlankaa ja se toimi hyvin.)

Rahi on osoittautunut monikäyttöiseksi. Lapset tietysti tykkäävät leikkiä sillä. Myös kiukkuiluun sopiva paikka. Voi paukuttaa täysillä (siis kämmenillä tyynyyn) ja tietysti vanhempien on mukava nostaa sen päälle jalat. Lastenhuoneeseen tämän ajattelin, mutta toistaiseksi on majaillut olohuoneessa.
Koko on meille passeli, "normaalitilassa" pallukka on saman korkuinen kuin tavallisen tuolin istumakorkeus. 


kankaat: marimekko ja eurokangas
kaava: surrur-kirja
fiilis: no, höh. Tulipa tehtyä. Odotin, ehkä parempaa tai ehkä paremmin muotonsa pitävää. Vaikka epämääräisiä kasojahan ne siellä Marimekon myymälässäkin ovat.

Outo tilanne. Ompelupöytä on aivan tyhjä. Ei ainuttakaan kesken olevaa työtä. (Lukuunottamatta yhtä laukun korjausta...) Ideoita on, mutta ne tuntuvat liian syksyisiltä tällaisina lämpöisinä päivinä.

3.8.2011

Pitkästä aikaa



 
Jotain neulottua. Sukat. Halusin perussukat, joissa olisi jokin juju. Tämä malli sopi siihen täydellisesti. Kalajoki. Malli oli mukava tehdä, tiedä sitten kuinka muuten noudatin ohjetta.
Ensimmäiset sukat, jotka tein kolmella puikolla ja taidan jatkossa ainakin perussukat siirtyä tekemään kolmella puikolla. Samoin taitaa olla ensimmäinen kerta, kun tein ei-symmetriset kärkikavennukset ja kyllähän se istuvuutta parantaa kummasti.



Tykkään siitä, että sukat on naftit ja nämä ovat oikein passelin kokoiset. Ainoa, että lanka on jotenkin lörppöä ja neuloin vielä aivan liian paksuilla puikoilla. Eniten häiritsee löysät resorit. Pingotus voisi tehdä jotain, muttei se tuota reikää poista. Kaikkeen tottuu.





Malli: kalajoki (rav.linkki, ilmainen ohje)
lanka: Louet Gems Fingering, reilusti vajaa 100g  
puikot: 3, olisi ehdottomasti pitänyt olla 2,5 tai  2,25

Seuraavaksi aloitaan takin kympin puikoilla. Valmista pitäisi tulla nopeasti. Ompelukone on saanut olla rauhassa, huvittaisi vain neuloa ja neuloa. On syksy, ainakin minun mielessä.