15.9.2012

Solmeilua

Jostain blogista bongasin nämä solmuilla tehdyt hameet ja ne oli pakko saada itsellekin (=tytöille).
Tarvikkeet tilasin Nappikauppa Punahilkasta. Tytöt valitsivat itse värit. Näitä tehdessä varsinkin esikoinen oli vieressä hoputtamassa työn etenemistä.
Hameet ovat olleet käytössä leikeissä ja synttäreillä. Vaivansa arvoinen sijoitus.





 
Lopuksi valivaliosuus. Tänä viikonloppuna olisi ollut mahdollisuus paneutua ompeluun ja tuhota kangasihanuuksia. Itsekin todella tarvisin uusia vaatteita. Mutta mutta. Elimistö ei ollut samaa mieltä. Superjumi on vallannut niskan ja hartiat. Pää kääntyy minimaalisesti ja muutkin liikeradat ovat hyvin kapea-alaisia. Mikään vippaskonsti eikä liikunta tunnu auttavan. Jeps jeps, maataan sitten lattialla selinmakuulla. Kauniita pilviä on mennyt ohi. 

7.9.2012

Poni x 3

 
Kankaita netissä selaillessani tytöt tulivat vaatimaan itselleen ponikangasta. Kun kangas tuli postilaatikosta, ei se saanut paljon mielenkiintoa. Vaatteiden valmistuttua esikoinen sanoi, ettei haluakaan ponipaitaa. Siinä vaiheessa tunsin mainitsemattoman asteista ärsytystä, koska kuosi ei tod. ole mulle mieluisin ja menihän näiden tekemiseenkin muutama tovi.
 
No, sovituskuvien jälkeen ei paitaa saanut esikoisen päältä pois. Päinvastoin ilmassa oli pientä murjotusta, kun sisko sai sekä paidan että mekon. Haluaa kanssa. Ota näistäkin nyt selvää.
 
Kuopukselle peruspaita. Takakappale on vaaleanpunaista trikoota. Kaava on joku vuosien takainen ottobre. Yleensä kanttaan pääntien, koska mielestäni tällainen pääntie on poikamainen. Tämä vain on niitä mielikuva juttuja. Nyt vain kaula-aukko näytti niin suurelta, että päädyin tekemään tämän näin. Hihansuut kantattu.
 
 
 
 
 
Mekko kuvassa esikoisen päällä, mutta on tehty kuopukselle. Menee hänellekin tunikana. Minä ja tytöt tykätään mallista. Taskut ja helman runsaus ovat mukavat.
Kaava: Rabbit jump, ottobre 4/12
 
 




Esikoisen paita. Poseeraukset ovat nykyään sitä luokkaa, kuin meillä olisi katsottu huippumalli-haussa ohjelmaa (jota ei kyllä ole tehty!).
Kaava: Fancy Mix, ottobre 4/12
Kiva, vähän erilainen peruspaita. Ompeluaikaa pienet muutokset eivät juuri lisänneet. Mikä on mukava lisä minunlaiselleni hätähousulle.



 
 
Pieni flussa ja siitä johtuva melko uneton yö takana. Tänään vietän "itsekästä" sairaspäivää, eli vein tytöt päiväkotiin, vaikka olisin jaksanut heidän kanssaankin olla. Aamu kului neuloen. Tiedossa päiväunet ja pientä näpertelyä.

2.9.2012

Samalla teemalla

 
Vaihteeksi itselle. Ajattelin, että tämä olisi hyvä töihin, mutta mutta. Edelleen pyörittelen kysymystä mekon ja yöpaidan välisestä erosta. Näissä kuvissa yöpukumaisuutta toki lisää se, ettei päällä ole leggareita/sukkiksia.
 
 
 

 
 
 
Kun päätin tehdä tämän tunikamekon, ajattelin heti kankaaksi jättipalloa. Ilokseni se oli myös sopivasti tarjouksessa Ikasyrilla. Kerrankin sopiva ajoitus! Iloa tuottavat myös Ottobren naisten koot. Vaikka kesä on tuonut keskivartalolle makkaraa, entiset koot mahtuvat. Hihat tosin olivat niukahkot.
 
Mekosta tulee vähän pikkumyymäinen olo. Kaipaa seurakseen kirkkaanpunaista, mikä ei todellakaan ole minun väri. Ekkä pienenä osana musta/harmaata huivi? Itselle ompeluinnostusta tämä ainakin nosti.
 
Kaava: Timeless and cozy, ottobre 5/12