26.5.2012

Toukokuun tuotoksia

Laitetaan näitä ompeluksia itseä varten muistiin. Aika moista takkuamista on kameran muistikortin kanssa, osa kuvista näköjään hävinneet ja muistikortti on ottanut oikeudekseen järjestellä kuvat mieleiseensä järjestykseen.

serkkumekot


Omille tytöille ja heidän 4-vuotiaalle serkulle surautin mekot Farbenmixin Tini-kaavalla. Kankaat Fabriinasta. Tämä on esikoiseni mielestä paras mekkomalli. Ihanasti pyörivä helma ja ilmeisen mukava käytössä. Serkun mekon kuva kadoksissa.




vähän sinnepäin

Kevään tultua huomasin, että esikoiselta puuttui paksumpi huppari, jossa ei ole huppua, koska hupullista hän ei suostu takin alle pukemaan. Kevät tuli ja meni. Huppari on nyt valmiina pihaleikkeihin viileitä kesäpäiviä/-iltoja varten.
Harmittaa, että olen näköjään venyttänyt alaresoria vetoketjuompeluksen yhteydessä toiselta puolelta. Toisaalta harmitusta vähentää, että kangas on vuosia vanhaa, jolle en ole oikein keksinyt käyttöä, eikä ehkä niin mieluisaa.
Takin vuoritin vihreällä trikoolla. Kaava joku ottobre.



kevätjuhlamekko

,joka ei päässytkään käyttöön. Kolmen konstin mekko, jossa ompelin hihat kiinni miehustaan kolmesta saumasta. Eteen jätin yhden sauman irtonaiseksi ja "väärälle" puolellehan se meni, kun summamutikassa alkoi ilman ajatusta ompelemaan hihoja kiinni, jotta saa mekon ajoissa valmiiksi.
Kuopus valitsi itse Iinulta aikoinaan tilaamaani ihanan vaaleansinisen kankaan, mutta itse päätin yhdistää siihen punaruutua ja se oli iso VIRHE. Nyt mekkoa ei voi käyttää, koska neiti määrätietoinen ei pidä ruuduista.



Kesälierikkoja

Ottobren (sunny field 3/2010) tutulla ja hyväksi havaitulla kaavalla tein uudet hatut kesäksi molemmille. Hattujen ompelu on mielestäni yhtä mukavaa kuin takkien. Kuvat huonoja, kun juuri tyttöjen lähtiessä ulkoilemaan isänsä kanssa ne yritin napata ja olla pilaamatta lähdön hetkeä. Esikoiselle siirtymätilanteet ovat toisinaan hyvin haastavia.
Mukavaa hatussa on, että lieri varjostaa hyvin kasvoja, jos se on alhaalla. Aurinkolasien kanssa sen voi kääntää ylös.






/

12.5.2012

Itselle mustaa

Pitkästä pitkästä aikaa neuloin itselleni mustaa. Ruskea ja harmaa ovat täysin syrjäyttäneet mustan vaatevarastossani. Nyt tartuin miltei vuosikymmenen marinoituneisiin lankoihin.
Garnstudion ohjeista etsin lyhythihaisen neuletakin mallia.






Malli:Garnstudio
Lanka: Novita Tennesee




Peppimekko



Kummitytölle kevätviemiseksi mekko Ottobren ohjeella. Kivempi tulisi, jos helmaa kellottaisi enemmän. Pitkästä aikaa oli mukava ommella puuvillaa. Harmi, että omat tytöt eivät suostu pitämään kuin joustavasta materiaalista tehtyjä vaatteita.



Kesän juhliin



Meillä on kesällä muutama juhlavampi tilaisuus, joita varten ajattelin tehdä tytöille juhlamekkojen päälle lämmikettä, mikäli säät eivät ole otolliset.
Nuoremmalle pidoca ravelryn aarrearkusta. Lankana mandarin petit.
Malli oli mukava neuloa, reunuksen virkkauksesta tuli liian löysä, mutta päällä näyttää ihan hyvältä, joten en viitsi purkaa.






Tämä ipadilla bloggaaminen ei tahdo sujua, vaikka latasin maksullisen Appsin. Kuvien käsittelyä en ole vielä lähtenyt opettelemaan. Pikku hiljaa.

6.5.2012

Kokeilua

Ensimmäinen julkaisu ipadilla. Ei kyllä kovin vakuuta tämä bloggerin versio.

Neliöpipo

Lankana novitan miami, perhosen malli novitan viime vuoden numerosta.