30.1.2012

Lämpöä

Useamman vuoden olen kylmillä säillä kaipallut villaista hametta. Tänä vuonna olen juuri oikeassa ajassa.




Kiva telkkarineule. Ohjetta en loppuun lukenut, laitoin vyötärölle resoria n. 10 cm. Ohjeessa muistaakseni alettiin lisäämään silmukoita vyötärölle, mikä minusta kuulosti oudolta ja ohje päätyi paperinkeräykseen ja mentiin mutulla. Palmikot jatkoin loppuun saakka.
Puikot tekevät paljon työn mielekkyyteen ja nopeuteen. Olen tähän asti omistanut 3 ½ pyöröpuikoista Prymin ikivanhan todella tylppäkärkisen version. Nyt raaskin ostaa uuden bambuisen pyöröpuikon ja ero oli todella huomattava. Mukavuus on joskus pienestä kiinni.

Lanka: Gjestal, Nagano

Mies lähti lasten kanssa pakkaseen ja olihan minunkin päästävä hyisiin tunnelmiin: jäätelön kera. Ainon lakritsijäätelö on koukuttavaa. 

Kuvissa pääsee taas nauttimaan kotiasujen tyylikkyydestä. Hohtavan oranssit villasukat on äidiltä saatu.



29.1.2012

lapaset omille

Lapaset tovesta lasten valitsemilla kuvilla. Oranssiraidalliset jouduin huovuttamaan useaan kertaan, jotta sain sopivan kokoiset. Siistitään ja venytetään rypyt suoriksi, kunhan jaksetaan.






Itsellekin on valmistunut kaikenlaista. Kuvaajan kanssa vain aikataulut solmussa. Valo lisääntyy, pitäisi omepelukoneen/puikkojen sijasta tarttua siivousvälineisiin.

23.1.2012

Pari huivia

Tässäpä näitä pari vuotta laatikossa marinoituja huiveja, vihdoinkin pingotettuna.





Lämmin ja iso, ihana kietoutua. Kelpaisi paukkupakkasten tulla.

Lanka: viron villa
Malli: Revontuli, Ullasta


Keskikesän tunnelmia sydäntalvella. Meneeköhän tässä kaikki nyt oikein?







Lanka: Sivilla
Malli: Minttumaari, Ullasta myöskin
Fiilis: ihan ok. Mukava tehdä, ihana lanka. Kevättä odotellessa. Väri on jälleen erittäin mieleinen. Siniharmaa on hiipimässä okran kanssa minun hiphopjapop-väreiksi.

17.1.2012

Ei pöllömpää

Käyttöpaita pienemmälle.
Pöllö minun ikisuosikki. Onneksi kelpaa vielä toiselle. 
Vaikka voisihan sitä itsellekin tehdä ainakin kotivaatteita tällä teemalla.





Aplikointi: värityskuva netistä, tilkkuja velouria ja trikoota
Velour: Hilco

8.1.2012

pitsiä ja palmikoita



Huivien pingottamisen aloittaminen on minulle valtava urakka. Nytkin aikaa meni lähes kaksikymmentä minuuttia :) Kyse siis vain laiskuudesta. Kaksi huivia ovat olleet mytyssä jo vuoden. Toisen lämpöä kaipaan nyt, joten jokin ilta. Varmasti. (Itseäni tässä vakuuttelen.) Pingottamisen teen vain silmämääräisesti ilman mittanauhaa.





Ohje: Annis, Knitty.com
Lanka: Noro Silk Garden Sock Yarn, yksi kerä




Palmikkoliivi. "kohokuvioneuleet ovat aran-saarten lahja neulemuodille." (Moda 6/07) Tämän liivin kuvaan olen aika ajoin palannut ja nyt sen vihdoin toteutin. Tykkään. Kuvakulmat järkyttäviä.





Ohje: Moda 6/07
Lanka: Gjestal, Nagano


2.1.2012

Lapastehtailua

Joululahjaksi neljät lapaset ja yhdet omalle lapselle. En osaa tehdä käsitöitä joululahjaksi omille lapsille. Saavat sitten sitä mukaan, kun niitä valmistuu.

Veljen lapsille huovutettuja tumppuja tove-langasta. Ohje vanhasta modasta. Perustumppuja huopumisvaralla.



Kämmenselkään kuvioita. Pöllöjen ohjeen löydät täältä ja perhonen on omaa suunnittelua.
Näitä olen tehnyt muutamat lisää omille neidoille, mutta koristeet vielä kiinnittämättä. Tykkään kovasti. Tove lankana ei ole liian paksu huovutettuna pieniinkään kätösiin.


Miehelle peruslapaset isoveljestä. Mies halusi reilut lapaset ja ne hän sai :)


Omalle tytölle neliökuvioiset lapaset. Lankana lienee sisu. Peukalon tyvestä tuli liian kireä, mutta muutoin kuvioneulelapaset onnistuivat yli odotusten.





Lopuksi vielä itselle muistiin vuoden 2011 joulukorttimalli.



Uuden vuoden lupaukseni on kunnostautua ompelemisessa siten, että kankaat mahtuvat viiteen muovilaatikkoon ja pääsen eroon rikkinäisestä pahvilaatikosta.    

--------
Huom. kuvaamatta pipo, neuleliivi, oma paita, huivi x 3

Joulukuun ompelusatoa


Vihdoinkin saan lahjat taltioitua.

Ensin ompelut. Kaksi ylintä veljen tytöille, alin äidille.



Kangas: Ikasyrilta vuosi sitten
Kaava: ottobre 3/11, Tropical blend liivihame, koko 116 cm





Joskus kangas, malli ja ompeluksen saaja vain sopivat hyvin yhteen. Ottobreja selatessani, osui silmiini Tipitii velourtunikan kuva. Kun vielä kangasvarastosta löytyi keltaista velouria (muistaakseni fabriinasta), oli yksi joululahjapähkäily vähemmän. Taskuihin laitoin tehosteeksi kuviollista trikoota. Tästä vain tuli hän mieleen. Toivottavasti on mieleinen.



Äitini toivoi tunikaa Marimekon sinisesta Muija-kankaasta. Mieleinen tuli, sain lisätilauksia samalla mallilla. 
Kaava: Moda 3/08