12.4.2013

Mustavalkoista


Kaksi pallohametta. Nämä ovat olleet päällä alituisesti. Alareunaan tein laiskuuksissani vain rullapäärmeen ja nyt reuna sananmukaisesti rullautuu vähän toisellakin, ei niin kauniilla tavalla. Käyttäjiä moinen pikkuseikka ei haittaa, mutta äidin silmiä särkee, aina kun katse siihen osuu.
Pääasia, että pyörii.
 
Vyötäröllä resori ja hame leikattu vapaasti kellohelman muotoon koko kankaan leveydeltä. Framilonin avulla yläosa rypytetty. Helppoa ja nopeaa. Jos aikaa on, niin näitä tehdään vielä muutama. Tytöt ovat tällä hetkellä melko saman levyisiä, joten hameet menee päittäinkin.
 
 

 
 
 
Jospa seuraavaksi jotain keväistä täälläkin.
 
 

31.3.2013

Grey and black

Tämä huivi on lämmittänyt minua talven pakkasissa. Iso ja kuuma. Aloitin muistaakseni heti kesän loppuessa, mutta syksyn vaivannut pahoinvointi vei kaiken innon käsitöistä. Lopulta sain tämän tehtyä joskus alkuvuodesta.

Malli on Vera Välimäen Color affection, lankana Dropsin Alpakka, kahta eri harmaata ja mustaa.
Todellinen telkkaneule, pelkkää ainaoikeaa. Raidoilla tulee mielettömän hienoa pintaa. 
Tekeminen tuntui olevan never ending prosessi, mutta onhan se hieno. Voisin tehdä toisenkin paksummalla langalla tai hieman pienemmän koon.




Jestas tätä kuvan laatua. Täytyy selvitellä, mistä johtuu.


 


Lapaset ja testausta


Lapaset, jotka ovat olleet kovassa käytössä. Pingottamalla niistä olisi saanut paljon nätimmät, kirjoneuletaitoni ovat melko olemattomat.

Langat nallea, sisua ja pirtin kehräämön villalankaa. Malli ilmainen ravelryn kautta.






- Posted using BlogPress from my iPad

17.3.2013

vastustelua + perusvaatteita

Tämä mekko vastusteli alusta loppuun. Samoin sovituskuvan ottaminen sujui vain hampaita harjatessa. Sinnillä tein loppuun.
Kaavana Mailexpress. Leikkasin yläkappaleet väärään langansuuntaan ja kas mekkoahan ei saanut pään yli, koska joustoa ei ollut. Purkamaan ja nepparit tilalle.
Helmaan jäi rytty peitetikillä, mutta koska mekko oli käyttökelpoinen en jaksanut enää säätää. Voi kun joskus pääsisin hyvään ompelujälkeen.

Kuopus, joka on tähän asti ollut täysin aniliini-violetti. Ilmoitti tätä mekkoa hänelle näyttäessäni, että lempivärini ovat musta, tummansininen ja harmaa. Tämä mekko voidaan antaa pois. No, toistaiseksi vanhat vaatteet ja tämäkin mekko on luojan kiitos menneet ilman kiukutteluja päälle.



 
 
 
Jumpsuit Ottobren kaavalla. Kankaat Eurokankaasta. Kumma kuinka vannoutunut mekkotyttö on ihastunut näihin. Luulen, että kyse on siitä, että päiväkodissa kavereillakin on. Vaikka meidän esikoinen on hyvin oman tiensä kulkija. Toisaalta hän on myös hyvin tarkka siitä, että mikään ei paina eikä purista, mikä varmasti toteutuu tässä asussa.
Yritin änkeä pukuun jotain applikaatiota, mutta neiti oli päättäväisesti sitä mieltä, että ei kuvan kuvaa.
 






Parit peruspaidat kestovaippakaupasta tilatuista veloureista. Näistä tykkäämme.



 
 
 



Neulepaita Novitan mitoilla. Neulon aina vain iltaisin lasten nukkuessa ja luotin sokeasti Novitan mittasuhteisiin. Neuleosuuden tein vuosi sitten, mutta paita näytti auttamattomasti liian suurelta, joten päättely ja yhdistely jäi puuttumaan. Jossain vimmassa yritin saada keskeneräisten töiden laatikkoa tyhjenemään ja sain tämän valmiiksi. Nyt se on muodin mukaisesti leveä esikoiselle, mutta hihat on nyt sopivat.




Mies asensi koneelle uuden käyttöjärjestelmän (,jonka logiikkaa mä en tajua) ja poisti mun kuvankäsittelyn. Ehkä nyt päivitysrytmi vähän nopeutuu.

8.2.2013

Tammikuun tuotokset

 
Epäonnistunut villatakki. Kauheat pingotusjäljet, jotka lähtenee pesussa pois. En tykkää yhtään väreistä, enkä mittasuhteista. Langat nallea + jämälankoja. Kiinnitys neppareilla, kun napinlävet tuli liian tiuhaan. Ei ole päässyt vielä kertaakaan päälle. Eiköhän tämä mene haalarin alla lämmikkeenä, jonne sen ajattelinkin. Viimeistään keväällä tarvitaan ohutta lämmikettä.
 


 
 
Esikoiselle tähtihousut. Kaavana Saimi. Velour Fabriinasta, Hilcon ihana harmaa. Yllätyksekseni neiti valitsi tämän värin. Housut on ollut mieleiset ja paljon käytössä. Tähti takana ja toinen edessä ylhäällä.



 
 
Balettisäärystimet. Nykyään kaikkea pitää tehdä sarjatuotantona. Päiväkodin jumppahetkiin nämä ajattelin, mutta kotona vain pidetty.
Lankana Nalle ja ohje Ravelryn kautta bongattu ilmaisohje. Rimpsut tehty tuplaamalla silmukat pariin kertaan.


 
 
Kuopukselle Saimi-housut. Värivalinta tuttu ja turvallinen pinkki. Kuvan tytär bongasi Pimpam-blogista ja mikään muu ei enää kelvannut.
 


 
 
Onnistunut villapaita. Lankana Dropsin Merino Extra Fine. Ekaa kertaa käytin tätä lankaa ja mukavan tuntuinen tuttavuus oli. Malli Dropsin ilmaisohjeita.
 
 
Lopuksi kuopukselle pari hattua:



Tämä on ollut valmistumisen jälkeen päässä koko ajan, yleensä kypärämyssyn kera, mutta automatkoilla ilman.
Lanka: isoveli
Ohje: Dropsin ilmaisohjeet


Tämä taas tuntuu ilmeisen huonolta ja kuopus on yrittänyt markkinoida tätä isosiskolleen huonolla menestyksellä. Applikaatio oli mieleinen ja hänen itsensä valitsema, mutta pipon malli ei. Huoh, tätä hatun tekijän painajaista. En ole vielä päässyt perille, että mikä on se juttu, että toiset hatut kelpaa ja toiset ei. 


Muutoin tehdyksi on saatu yksi kuvaamatta oleva paita ja uusia tyynyjä olohuoneeseen. Muutoin ylityöt ja poskiontelokystan kipuilu on vienyt kaiken energian. Innolla odotan muutamaa lomapäivää parin viikon päästä, jospa silloin saisi tehdyksi jotain mukavaa tytöille kevääksi. Hameista on ainakin ollut pulaa.

12.1.2013

Kopiointia


Kun näin nämä mekot Novamelinan blogissa, mun oli pakko saada samantapaiset värikkäät ihanuudet omille lapsillenikin. Kangas jäi niin kummittelemaan mieleeni, etten pystynyt kuvittelemaan näitä muusta kankaasta.
Mielestäni onnistuivat hyvin, ei toki esikuvansa veroisesti. Mekkotehtaan kaavat ovat huippuja. Kuopukselle tuli liian iso kaula-aukko, kun lähdin itse säätämään. Myös hihat ovat liian pitkät, mutta se on onneksi itsestään korjautuva vika, ellei korjausompelu huvita. Nämä olivat viimeiset ompeleet, jotka syksyllä sain aikaiseksi ennen totaalista fyysistä uupumusta. Sen jälkeen vietinkin aikani kolmiossa työpaikka-sohvan pohja-sänky.
Päälle mekot on kelpuutettu tasan kerran äidin pakotettuna, päiväkodin valokuvaukseen. Luotan siihen, että ne kaivetaan aktiivikäyttöön jonain päivänä tai ainakin mieleni piristyy joka kerta, kun käyn tyttöjen vaatehuoneessa.
Näihin innostuin väkertämään nappeja. Olin todella yllättynyt, kuinka koukuttavaa puuhaa se oli. Tytöt saivat itse valita mieleisensä.







Kaava: Mekkotehdas-kirja
Kankaat: Rosa og Malikasta
Pitsit: Tikata
Nappitarvikkeet: Nappikauppa Punahilkasta

(Joo, vähän on jäänyt lankoja roikkumaan, mutta välillä on kuvattava silloin, kun assarit ovat vähänkään yhteistyöhaluisia. Olemme yrittäneet luopua kuvauspalkoista...)

5.1.2013

Lapsille lämmintä


Eurokankaan palalaarista löysin paksua harjutta collegea violettina, jotenkin se vain hyppäsi käteeni ja marssitti kassallle.
Esikoinen oli pyytänyt jumpsuittia jo alkusyksystä. Rohkaisin mieleni ja tein sellaisen. Eihän tuo ompelujälki etureunojen kanttauksessa päivänvaloa kestä, mutta menisi kotivaatteena ellei olisi liian kuuma.





Kuopukselle paksumpi huppari haalarin alle. Tämän kanssa peitetikkikoneen kanssa meni hermot ja onneksi olen säästänyt kaksoisneulat.




Kaavat on ottobresta. Jumpsuitin koko vaikuttaa tosi oudolta (pitkät hihatlyhyet lahkeet ja leveyttä tutusti reilusti). Mietin, että ehkä olen kaavoja piirtäessäni tehnyt virheen.

2.1.2013

Lemppariainesta

Syksyn nukkumiskausi on ohi. Käsitöitä olen tehnyt huonosti, mutta nyt kiihtyvällä vauhdilla. Paljon on vielä viime vuoden töitä tallentamatta, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Paita ottobren ohjeella xx. Kangas ihanan pehmoista trikoota paapiilta. Mainioin kotipaita. Työnjälki ei yllä siihen, että töihin voisin tällä lähteä. Yhteistyömme peitetikin kanssa on yksipuolisesti irtisanottu ja ei suinkaan minun toimestani. Neulat vaihdoin, mutta edelleen hyppytikkiä ja paksummissa kohdissa ei pelitä. Jatkamme yya-neuvotteluja.