24.8.2012

Mekkoja vai yöpaitoja

Mekkojahan nämä taitavat pituutensa puolesta olla. Näitä tehdessä mietin kovasti, mistä erottaa trikoomekon ja yöpaidan. Onko kyse siitä, että millainen mielikuva vaatteesta syntyy? Vai onko olemassa jotain "sääntöjä" asiaan. Kerran mieheni väitti kiven kovaan, että ostamani Nanson trikoomekko on yöpaita ja oli syvästi ihmeissään, kun laitoin sen julkiseen tilaan päälleni.
 
Applikoidessa suututtaa tuo minun ompelukoneen suurin vaje omaan ompelutarpeeseeni, eli paininjalan puristusta ei saa säädettyä. Joustavien materiaalien applikoinnin jälki ei ikinä ole edustuskelpoista. Muutoin kone on erinomainen, enkä kaipaa muita ominaisuuksia.
 
Uskottava on, että minun pienisuuri 5-vuotias on kasvanut ja makukin alkaa muuttua. Enää pinkit hörhelöt eivät ole ykkösjuttu, vaan kangasvarastostakin valittiin tämä mustavalkoinen raita. Minun syksyn ykkösjuttuni on selkeästi bambi. Tämän paidan bambi vähän valahti. Katsotaan miltä näyttää päällä ja ainahan sen voi siirtää yöpaitakasaan, jolloin applikoinnin paikalla ei ole mitään merkitystä.  
Kerrankin neiti oli vallan poseeraustuulella. Ehdotteli itse asentoja ja sanoi, että vielä yksi, vielä yksi.
 
 
 
 
 
Pienemmälle vielä väriä ja isoja kuvia. Perhosen siivet kaipaisivat koristetta. Katsotaan, katsotaan, mietitään mietitään.
 
  
 
 
 
Kaava: Tilda trikoomekko, Ottobre. Hihoihin tuli reilusti pituutta, mutta meneepä sitten paitoina myös. Raitapaidan hihansuut kanttasin ja pallopaitaan laitoin kuminauhat. 
Kankaat



19.8.2012

Pienille pojille


Serkkuni sai kaksospojat kuukausi sitten. Me pääsimme ihastelemaan Aapelia ja Beeveliä vasta viikko sitten. Pienien poikien pitää olla katu-uskottavia, joten  väsäsin heille farkut.
Koko on 62 cm, näyttävät valtavilta. Toisaalta nyt pieni perhe hukkuu sopiviin vaatteisiin, joten on hyvä olla jotain syksyn varalta.





Kaava: Crawl and Roll, vauvan lököfarkut, ottobre 4/12.
Kankaat varastosta. Tumman ostin Eurokankaasta itselle hamekankaaksi  about 10 vuotta sitten. Hameen tein työväenopiston vaateompelukurssilla ja pidin sen puhki. Täytyisi varmaan tehdä taas samanmoinen. Vaalempi on farkkuliivihameestani osa. En osannut sitä pitää ja se näytti päälläni teltalta.


50-luvun kotirouva


Mieheltä saa aina suorat kommentit tekeleisiin. Tätä mekkoa sovittaessa hän totesi minun olevan muutaman sukupolven takaisissa tunnelmissa. 
Tätä mekkoa aloin tekemään kesän juhliin. Onneksi en saanut valmiiksi ajoissa, niin oli pakko suunnitella muuta päälle. Eihän tällä olisi voinut näin mihinkään lähteä. Sisävara törröttelee sen verran pahasti. Tehty on ja todettava, ettei tällä hetkellä kannata luulla liikoja omista ompelutaidoista. Pysytellään niissä perustrikoopaidoissa ja housuissa.
Muutaman kerran olen kuvaaja-assarille kertonut, että tämä kuvauskulma ei se kaikkein otollisin, mutta tätä se vain tarjoilee. 









Kankaat: Fabriina
Kaava: Moda 3/06


Toinen mekko oli pikaompelus Italian helteisiin ilman kaavoja. Vetoketjun laitoin hätäpäissäni sivulle, vaikka mekko menee päälle suoriltakin. Kuka näitä nyt mittailee, saati sovittaa:). Hihansuut ja kaula-aukon huolittelin valmiilla vinokaitaleella. Toimivaa yksinkertaisuutta.  




15.8.2012

Plinsessa pieni




Esikoiselle jämälangoista neuletakki.
Malli sopisi paremmin villalangalle, jolloin hihojen puhvimaisuus tulisi paremmin esille. Ohjeen kokoa piti reilusti suurentaa, mutta jatkoin vain lisäyksiä ylhäällä tarpeeksi kauan. Näitä tekisin mielelläni lisää, mikäli tietäisin, että neidot ottaisivat nämä käyttöön.
Napit ovat erityisen ihanat. Kuvat eivät tee niille oikeutta. Jotain puumateraalia lienevät.
Neuletakin alla on anopin tekemä juhlamekko. Hän on yhdeltä ammatiltaan ompelija ja välillä on ihanaa kääntyä hänen puoleensa omien toiveidensa kera. Saa lapsille istuvia vaatteita, joissa pukemiset, pesemiset ja silitykset, on mietitty ja ompelujälki on täydellisen siistiä.










Lanka: Sublime baby cotton
Malli: Autumn cardigan by Kelly Brooker (ilmainen ravelry linkki)
Napit: Tikata



-----
Seuraavaksi kuvakavalkaadi kesän mekkotehtailusta, itselle olen tehnyt 3 mekkoa ja tytöille kuvaamatta on ainakin samat kolme.

14.8.2012

pyörylää


Neuletakki itselle. Kiinityssysteemiä pitää vielä miettiä. Paksu lanka ja huonoryhtiset "olkapäät" aiheuttavat sen, että takki tahtoo valua olkapäiltä.
Neulominen oli mukavaa ja ohje selkeä.








Malli Garnstudion sivuilta
Lanka: Novitan Hanko
Tunnelmat: Ihan ok, ei suuria yllätyksiä